tiistai 24. huhtikuuta 2018

Näyttö

23.4 oli ensimmäinen näyttöni, jossa tein kolme juhlakampausta sekä arki- ja juhlameikin.
Kaikki kampaukset eivät mielestäni onnistuneet niin kuin piti, mutta kyllä niistä kuitenkin ihan hyvät tuli. Meikit onnistuivat paremmin kuin osasin ajatella, sillä meikkaaminen oli uusi asia minulle.







sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

koulutussopimusopiskelu

Olin työssäoppimassa Haminassa Hallin Parturissa 9 päivää. Liike on aika pieni ja siellä on kolme työntekijää. Asiakasmäärä vaihtelee päivittäin, sillä ei tiedä etukäteen kuinka monta asiakasta päivässä tulee, koska Hallin Parturiin voi tulla ilman ajanvarausta.






    Liikkeessä oli mielestäni kiva työskennellä, sillä työntekijät olivat mukavia ja liikkeessä työskenteleminen oli erilaista kuin koulussa, koska sai nähdä miten oikea liikkeessä työskenteleminen toimii. Pääsin liikkeessä lakaisemaan lattialta hiuksia, pesemään työvälineitä, pyyhkimään hyllyjä sekä yhtenä päivänä sain ajaa asiakkaalta koneella hiukset ja pääsin myös pesemään hiusvärin yhdeltä asiakkaalta pois. Pääsin myös seuraamaan hiusten värjäystä ja permanentin tekoa. Tutustuin myös hyllyllä oleviin tuotteisiin, sillä siellä oli eri tuotteita kun meillä koulussa on.

Permanentti harjoituksia